Ennen käytössäni oli Canon EOS 1000D, joka hoiti hommansa tällaisen amatöörin kamerana vallan mainiosti. Siitä ei vaan sitä ahh-niin-ihanaa videokuvaustoimintoa löytynyt. Tonnikeiju (pikkucanoni ristittiin heti kotiin saapuessaan) matkasi mukanani yli viisi vuotta ja nyt on sitten hyvä jättää sille hyvästit ja siirtyä satasarjaan!
Vaikka niin ratsastuksen, kuin valokuvauksenkaan, ei pitäisi olla varusteurheilua niin kyllä tällaista untuvikkoa niin kovasti helpottaa kun on vähän laadukkaampaa välinettä käytössä, hihi. Toivotaan, että 600D on yhtä anteeksiantavainen kuin 1000D alkuaikoinaan pokkarista siihen siirtyessäni, Sigman valovoimaisemmasta putkesta puhumattakaan. Nyt pitäisi minunkin kelvata kameran ääressä leikkiä taas pari vuotta ja ehkä opetella vihdoin kuvaamaan.
Monet bloggaajat tuntuvat elävän kamera kädessään. Minulla ei toistaiseksi ole vielä Canon käteni pysyväksi jatkeeksi muuttunut, mutta nautin erikoisempien tilanteiden ikuistamisesta ja esimerkiksi kisoihin ja matkoille kamera tulee otettua aina mukaan. Valokuvaus on minulle harrastus, olen ollut siitä aina kiinnostunut, mutta valtavaa tieto-taitoa en kyllä voi väittää omaavani. Kameran kanssa tulee lähinnä pelleiltyä ja jos joskus joku hyvä otos sattuu niin siitä sopii sitten olla kiitollinen. Viime vuoden aikana olin kyllä ehkä normaalia enemmän hovikuvaajamme kyljessä seuraamassa sitä oikeaa valokuvausta ja jotain ehkä tuli opittuakin!?
Nyt pääsin tämän materiaalionnellisen päivitykseni purkamaan, jes :D Alla ottamiani kuvia kultaisilta tonnikeijuajoilta, onneksi pikkujärkkäri pääsee nyt jatkamaan elämäänsä uuden omistajansa huomassa!
